- paasto 4,8 mmol / l
- tunnin arvo 11,2 mmol / l
- kahden tunnin arvo 9,9 mmol /l
Mutta itse kokemus oli kamala... Onneksi mies oli seurana siellä istumassa :D Aluksi siis menin sinne ja otettiin suonesta putki verta (en kyllä saanut selvää että miksi...) ja sitten sormen päästä se paastonäyte. Olin vielä juuri ja juuri ollut sen 12h syömättä (mä kun luulin et se on 8h ja siks vetkutin sinne menoa tohon klo 10.00... kun se täti sillon kun varasin aikaa niin sekotti mut tolla kahdeksikolla puhumalla iltakaheksasta ja aamukaheksasta niin mulle jäi semmonen kuva et se paasto on 8h :P). Sitten join sen litkun (ei se ihan niin kamalaa ollut kun etukäteen kuvittelin) joka maistui väljähtäneelle cokikselle. Onneksi se oli kuitenkin kylmää niin sain sen alas aika äkkiä. Sitten odottelemaan tunniksi. Noin 15min ennen näytteenottoa sitten alkoi huimata ja pyörryttää. Tuli tosi kuvottava olo. Pysyin kuitenkin tajuissani miehen avulla. Sitten menin sinne näytteenottoon tunnin kohdalla ja näytteet kun oli saatu otettua niin alkoi oksettaa ja huimata niin etten meinannut saada henkeä. Onneksi kuitenkin muistin että vedä syvään henkeä niin vauvat saa happea. Mut piti taluttaa siitä istumapaikalta pitkälleen vähäksi aikaa, olin kuulemma ihan valkoinen ja tuskanhiki päässä. Olo oli kyllä niin tukala että oksat pois. Makoilin siellä sitten pitkällään noin 20min ja onneksi olo parani ja kasvoille palasi väri. Kysyivät että haluanko tehdä tämän loppuun ja tottakai mä halusin, en nyt enää uusiks halua sinne joutua. Jos olis mennyt tila pahemmaksi niin olisivat passittaneet syömään heti... Ei mulla oo koskaan tullut verikokeen otosta mitään pahoja oloja tms, mut se oli toi sokerijuttu. En viitsinyt makoilla siellä kun ihmisiä tuli verikokeisiin, menin miehen luokse istumaan ja hänen kainalossa sitten kyhnäsin. Mä olin kaiken lisäksi kamalan väsynyt sillä en saanut nukuttua kunnolla, ehkä just hikiset 4h viime yönä. Olin siis käytännössä ollut koko jutun päätteeksi n. 15h syömättä josta reilut 10h vielä hereillä :P Ei kyllä tunnu järin hyvältä raskaanaolevana, tiedä sit miten muuten...
2h kohdalla sitten se toinen näyte ja sen jälkeen meinas käydä sama ton pyörrytyksen kanssa, hengittelin syvään ja rauhallisesti ja päätin että nyt mä kävelen tonne kahvioon ja mies saa käydä ostamassa kahvin ja pasteijan. Mies oli ihana ja passasi, mä söin sen pasteijan varmaan sekunnissa, oli niin heikko ja nälkäinen olo. Kun olin saanut aamukahvinikin niin elämä hymyili, käveleminen tuntui ihanalta ja tuntui että huh helpotus. Käytiin sit kuitenkin grilliltä hampurilaiset ja tultiin kotiin syömään.
Onneksi se on ohi ja tehty nyt ja ei siinä sen kummempaa.
Syötyäni mä nukuin 3h tirsat ja olo on paljon parempi, mä olin kyllä rättiväsynyt.
Isäkin soitti eilen ja kysyi miten masu voi :O Noh, en mä sille saanut sanottua muuta kun että ihan hyvin. En mä oikein osaa sille enempää kertoa, tyyliin joo ihan kiva olo mutta tisseistä suihkuaa maitoa ja panettaa niin perkeleesti. Hohhoh...
Ulkona on myrsky alkamassa, ihanaa, mä en kaipaa yhtään lisää tuskallista hikoilua päivin öin. Nytkin on kamala hiki kun on niin hiostavaa ja täällä ei toi ilma vaihdu. Vaikka kämppä on peruskorjattu v.2002, jokaisessa aiemmassa ja vanhemmassa kämpässä on sentään ilmanvaihto toiminut hyvin verrattuna tähän, vaikka täällä on koneellinen ilmastointikin. Mitenhän se uus sitten, toivottavasti ihan ok...
Jumaliste, asumistuki sitten laski aika reilusti :P kun meille laskettiin vuodeksi keskiarvotulot ja menee jonkun rajan yli. Tämä siis siksi koska mä saan äippärahaa jne ja mies työttömyysturvaa. Ei se rakas viihtynyt siellä koulussa ja ymmärrän kyllä miksi, ei saanutkaan sitten hyväksilukuja eikä voinut osallistua näyttöihin jne... Aikamoinen soppa, mutta kyllä mä oon sitä mieltä että jos olo tuntuu heti siltä että hei en mä tänne kuulu eikä kiinnosta niin ei siellä kannata aikaansa tuhlata. Keksii sit jotain muuta tekemistä...
Oli vähän alustavaa tuumailua että ens syksynä mä jatkaisin koulua ja kävisin sen loppuun ja sit mies haluaisi jäädä koti-isiksi. Musta se olis ihan kiva juttu ton opiskelun kannalta. Tosin varmaahan tää ei vielä ole, katellaan miten se arki sitten sujuu. Meillä kun ei nyt niin ihmeitä tapahdu ton rahankaan suhteen kun ollaan molemmat suurinpiirtein yhtä köyhiä ;D Mikä on sinänsä ihana asia (!), ei tarvitse pakon sanelemana taloudellisista syistä tehdä päätöksiä, vaan sen mikä parhaalta tuntuu. Ja kun on tottunut elämään pienellä rahalla niin ei mitään hämminkiä. Kekseliäisyyttä vaaditaan monessa tapauksessa mutta sekin on ihan jännää. Mä olen siksi niin positiivinen köyhä, koska ollaan niin onnellisia näin. Toki meillä on suunnitelmia tulevaisuuden varalle ja siinä mielessä että rahatilannekin paranee mutta kaikki aikanaan. Varsinaiset taivaanrannan maalarit...
Jaa noh, muuta mä nyt en taas osaa kertoa, on niin kuuma että suihku kutsuu ja sit vähän lisää pakkailua. Kohta me asutaan laatikoiden keskellä.
Kommentit