Voisin kyllä sanoa että nyt on unirytmi siirtynyt suht ok tolalle.
Kiitos miehen aamuherätysten. Tosin mulle on kyllä ihan sama mutta kai
se on jees jos ei nyt ihan yökukkumiseksi menis jne.
Kiesus että mä näin taas rivoja unia :O Ihan hävetti herätä aamulla. En
oo aiemmin mitenkään älyttömästi nähnyt seksiunia, mutta nyt mä luulen
että kun alkaa olla jo aika kömpelö ja epäseksikäs olo niin sitten sitä
siirtyy vaan haaveilemaan. Kyllä sitä vielä ollaan vähän harrastettu
mutta mulla on kyllä itsestäni niin epävarma olo että oksat pois.
Toisinaan sitä taas on kuin kiimainen eläin... Hassua miten naisen
elämä voikaan muuttua raskauden myötä. Mulla on vähän ristiriitaisia
tunteita seksistä, koska mua häiritsee se että ajatteleeko mieheni mua
äitinä vai naisena. Itse on kyllä sanonut että ei ajattele noita äiti
asioita. Noh, ilmeisesti kaikki on ok, sillä haluaa kuitenkin seksiä.
Mä en itse oikein enää tiedä miten mun pitäisi suhtautua haluamiseeni,
mulle tulee siitä vaan paha olo, ihankuin tuleva äiti ei saisi
harrastaa tai haluta seksiä. Ja ne harvat kerrat kun mulle tulee
semmoinen superhalukas olo niin mies on väsynyt tms...Ja sitten mä
kaikissa raskaushormoneissani tulen surulliseksi ja luulen että mies
pitää mua rumana ja kömpelönä jne... Äh, todella mielenkiintoista. Kai
mulla on vähän tässä hassu olo kun tiedän että kohta ei enää oikeasti
pysty harrastamaan seksiä...Niin että nyt kannattais sitten ottaa ilo
irti.
Plääh... Eilen illalla oli todella masis olo. Mua vaan itketti enkä
tiennyt mikä. En oikein saanut miehellekään puhuttua mitään ja tuntui
vaan todella kurjalta. Ehkä pitäisi saada vähän sisältöä elämään, mä
vaan olen täällä kotona ja teen kotitöitä ja muuta mulla ei sitten
olekaan :( Ahdistaa, varsinkin kun tietää että sitten kun vauvat syntyy
niin kotona kyllä ehtii olemaan. Mutta mitä mä sitten tekisin... Täällä
mulla ei ole ystäviäkään ja lisäksi kuitenkin olen niin kömpelö että
ihan mikä tahansa ei enää tunnu hyvältä. Pitäisi kai sitä olla muutakin
elämää, mutta mä vaan en ole kovin sosiaalinen. No, jospa tämä tästä.
Kai tää on tätä kun on tottunut toimintaan ja tämmöinen kotona
lorviminen ei oo ehkä mun juttu, ainakaan jos ei ole järkevää tekemistä
kuten vaikkapa lastenhoito.
Mä jo valmiiks mietin sitä että miten me sitten pärjätään vauvojen
kanssa. Mies kun on päivät poissa ja ei ole tietoa pitääkö isyyslomaa.
Mä nimittäin tiedän sen että mulle ei ole tulossa apua mistään
suunnasta. Tai näin olen käsittänyt. Ainoat ystävät muuttaa kauemmas,
yli 300km joten ei tule kysymykseen. Sitten anoppi ja appiukko käy
molemmat 100km päässä töissä ja ovat arkisin 7 aikaan illalla kotona ja
sitten aamulla taas 6 ylös joten en edes kehtaisi pyytää sillä heidän
täytyy levätä kun ovat sen ikäisiä jo. Oma isäni puolisoineen asuu
100km päässä ja tuntuu ainakin nyt ettei niitä kamalasti kiinnosta
enää, alussa sanoivat kyllä että tuot sitten niitä vauvoja hoitoon.
Isäni on eläkkeellä, mutta jotenkin tuntuu etten hänelle viitsisi kahta
vauvaa jättää, en sillä etteikö osaisi hoitaa mutta jotenkin vaan...
Eli siis tilapäinenkin hoitoapu voi olla aika kiven alla. Mä mietinkin
tuossa juuri että vaikka rahaa ei kamalasti olekaan niin voisi katsella
jo valmiiksi jos jostain saisi sitten maksullista kotiapua siivoukseen
tms. Jos tuntuu että olis tarvetta. Mistäs sitä tietää vaikka vauvat
olisikin todella helppoja :D No, asenteena kuitenkin se että selviän
yksinkin, niinhän ne on edellisetkin polvet selvinneet.
Mä oon varmaan hullu mutta nyt mä pohdin että miksi isääni ei ole enää
niin kamalasti kiinnostanut nää vauvajutut ja kuulumiset. Itseasiassa
kun hän kuuli että poikia on tulossa niin jännittynyt tunnelma latistui
siellä suunnalla. Aika perseestä suoraan sanottuna, mutta mähän olen
hänen jälkipolviensa ainut tyttö, ja se on kyllä huomattu
huomioinnissa. Isällä on siis vain poikalapsia ja mä olin se viimeinen
lapsi josta tuli hartaasti toivottu tyttö. Ja olen siten saanut ehkä
liikaakin huomiota. Onko isälläni ollut joku salainen toive että mulle
pitäisi tulla tyttölapsi/-lapsia... Kun suvussa on niin paljon poikia
tms. Voisko se olla niin typerää... No miksei vois... Mua pelottaa ja
ahdistaa, koska muistan kuinka lapsena mikään ei ollut koskaan minun
syy (vaikka olikin) ja veljeni sai kaikki mäkätykset jne. Kohteleeko
isäni näitä poikia yhtä huonosti. Huoh..
Että hyvin menee...
Ja lauantaina olis sitten ne miehen (toisenkin) mummon hautajaiset. Mua
ahdistaa nekin ihan kamalasti. Ensinnäkin en tiedä onko mulla vaatteita
mitkä mahtuis enää päälle ja en tiedä raaskinko ostaa yhtä päivää
varten kalliita juhlavaatteita (jäävät sitten isoiksi kuitenkin :P).
Noh, ahdistaa vaan sillä päivämäärä on just sama kuin oman äitini
hautajaisissa vuosi sitten. Mietinkö mä sitä sitten siellä. Ja toinen
asia mikä ahdistaa on se että musta tuntuu hassulta mennä hautajaisiin
maha pystyssä. Siis kun tää maha on jo niin iso. Kaikki miehen toisen
puolen sukulaiset sitten ihmettelee tätä mahaa. Ne kun ei ole kovinkaan
yhteydessä toisiinsa. Kuiskutellaanko siellä musta ja miten muhun
suhtaudutaan. Kaikki niistä ei ole edes nähnyt mua. Tosin aika monella
miehen serkuistakin on jo lapsia itsellään että ei sinällään...
Mä en tuntenut enkä nähnyt koskaan koko ihmistä, mutta tottakai mä
menen mieheni takia tonne ja kun appiukko toivoi että tultais. Se on
hänelle niin tärkeää. Eihän se kauaa kestä. Ei vaan huvittaisi
lähteä...
Johan taas höpötin..mahtaakohan ketään kiinnostaa edes lukea :P
tiistai, 16. elokuu 2005
Kommentit